Thaimaa sää ja ilmasto

Päivitetty:

Thaimaan sää on suomalaiselle matkailijalle kesäinen kaikilla vuodenajoilla, sää Thaimaassa on aina lämmin tai useasti jopa kuuma.

Thaimaan vuodenajat voidaan jakaa kolmeen, Thaimaa on kuitenkin iso ja vuodenajat ajoittuvat hieman eri aikoihin eri matkakohteissa.

Esimerkiksi, kostea kausi ajoittuu Koh Samuin saaristoon vasta syys-joulukuussa, mutta muualle Thaimaassa sateet ajoittuvat kesä-lokakuulle.

Toisin sanoen, ei ole olemassa vain yhtä parasta vuodenaikaa, jolloin olisi paras sää matkustaa Thaimaahan.

Tässä oppaassa käydään läpi Thaimaan sää sekä ilmasto.

Aurinkoinen sää thaimaan saarilla
Aurinkoinen sää thaimaan saarilla

Thaimaan kolme vuodenaikaa.

Tavallinen pohjoismainen matkaaja todennäköisesti kuvaa Thaimaan trooppista ilmastoa seuraavanlaisesti: Kuuma, erittäin kuuma sekä kuuma & kostea.

Todellisuudessa nämä Thaimaan kolme vuodenaikaa ovat viileä, kuuma sekä sadekausi.

Viileä kausi (Marras- maaliskuu)

Marraskuun lopulla Thaimaassa alkaa viileä vuodenaika, samaan aikakauteen ajoittuu maan kaikista kuumin turistisesonki

Nimestään huolimatta sää on tällöin matkailijalle varsin kuuma, vaihdellen noin 22-30 celsius asteen välillä.

Kuuma kausi (Huhti- toukokuu)

Thaimaan kuumin kausi ajoittuu huhtikuun alusta toukokuun loppuun. Sää on tällöin paikallisillekin usein liian kuuma ja etenkin pohjoisessa sateet harvinaisia. Päivälämpötila on usein 30-36 celsius asteen pinnassa.

Kuuma kausi saa thaimaalaiset odottamaan sadekautta innolla, ja huhtikuussa vietetäänkin Songran vesijuhlaa, jonka jälkeen sateet alkavat pikkuhiljaa.

Pohjois-thaimaassa on tähän aikaan useasti luonnollisia sekä laittomia tulipaloja, jotka aiheuttavat suuria määriä ilmansaasteita.

Sadekausi (Kesä- lokakuu)

Sadekausi Thaimaassa

Thaimaan sadekausi ajoittuu kesäkuukausille, jolloin sademäärä lisääntyy pikkuhiljaa alkaen touko-kesäkuun vaihteessa saavuttaen huippunsa lokakuussa. Nimitys sadekausi on kuitenkin hieman harhaanjohtava

Sadekaudella sää on erittäin kuuma, mutta sitä viilentää virkistävät sateet, jolloin myös lämpötila tippuu. Tyypillisesti lämpötila vaihtelee sadekaudella noin 26-34 celsius asteen välillä.

Sadekausi on erityisesti reppureissaajien suosiossa, sillä tällöin hintataso on huomattavasti edullisempi ja turisteja vähemmän kuin viileällä kaudella.

Kesäkuukaudet sopivat myös hyvin Koh Samuin ja sen lähisaarien matkailuun, sillä niille sadekausi ajoittuu vasta syys-joulukuulle.

Andamaanienmeren puolella myrskyt ovat kovia huhti-lokakuusta jolloin niille matkailua ei suositella.

Thaimaan ilmasto alueittain

Ilmasto vaihtelee huomattavasti eri aluilla, etelässä sademäärä on jopa 2400mm vuodessa, kun muualla maassa vuotuinen sademäärä on vain noin 1400mm.

Keski-Thaimaan ilmasto

Keski-Thaimaassa kosteus pysyy tasaisena ympäri vuoden, ero vuodenaikojen välillä on varsin pieni.

Kuumin aika ajoittuu helmi-kesäkuuhun, jota seuraa sateinen kausi kesäkuusta lokakuuhun.

Keski-thaimaassa sataa noin 1400mm vuodessa, sateet ovat kuitenkin useasti lyhyitä ja rankemmat sateet esiintyvät vasta sadekauden loppupuolella.

Viileäkausi sijoittuu lokakuusta tammikuuhun, kauden aikana varsinkin yöllä ilma saattaa olla tosi kylmä, esimerkiksi moottoripyörän selässä. Muuten sää on lämmin, noin 25-28 celsius astetta.

Pohjois-Thaimaan ilmasto

Pohjois-Thaimaassa sadekausi ajoittuu kesäkuusta lokakuuhun, jolloin vihreä luonto herää eloon. Sademäärä pohjoisessa on kuitenkin sama 1,400mm kuin keski-thaimaassa.

Kylmin aika on marraskuusta helmikuuhun, jolloin keskilämpötila vaihtelee 22 ja 25 celsius asteen välillä. Tällöin myös harvemmin sataa.

Kuumin aika on maalis-huhtikuu, jolloin myös sekä ja maissipeltoja poltetaan, tällöin ilmansaasteet ovat korkeat ja hengitysilma usein jopa vaarallisen saastunutta.

Itä-Thaimaan ilmasto

Itä-Thaimaan sää on lähes samanlainen kuin keski-thaimaassa, mutta kuumimpana aikana lämpötila saattaa kohota jopa yli 40 celsius asteeseen.

Sadekautena erittäin rajut sateet ovat yleisiä, varsinkin sadekauden loppupuolella. Sateet kuitenkin kestävät yleensä alle tunnin.

Etelä-Thaimaan ilmasto

Eteläisessä Thaimaassa on vain kaksi vuodenaikaa, sadekausi sekä kuivakausi. Sää on trooppinen, mutta varsinaista kuumaa kautta ei ole.

Sademäärät etelässä ovat lähes kaksin kertaiset verrattuna keski-thaimaahan, jopa noin 2,400mm vuosittain.

Monsuunin sateet alkavat toukokuussa ja kestävät lokakuuhun. Sateet ovat usein pitkäkestoisia, ja ilmasto on kuuma sekä kostea. Myrskyt ovat usein rankkoja

Siaminenlahden ilmasto

Etelän ilmastosta poiketen Siamin lahden sadekausi ajoittuu vasta syys-joulukuulle, jolloin se sopii hyvin matkakohteeksi myös kesällä.

Muuten sää on Samuilla ja lähisaarilla vaihtelee vuoden ympäri noin 25-32 asteen välillä.

Sää ennostuksia voi katsella esimerkiksi weather.com sivustolla

Jätä kommentti